Onnea Patelle ja Minille omistajineen :)
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Helsinki voittaja 9.12.
Mukavassa näyttelypäivässä koiramme menestyivät hyvin; Nana sai EH:n AVO1 sekä kaikki kolme kasvattiamme Rose, Pate ja Mini saivat kunniapalkinnon. Pate saavutti pentuluokassa VSP:n ja Mini saavutti pentujen ROP:n. Tämä tuntuu todella hyvältä ensimmäisen pentueen saavuttamana!
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Orivesi 18.11.
Syystuulien
tuiskeessa kävimme harjoittelemassa mätsärissä perheemme koirien kanssa
näyttelyitä. Kaikki neljä koiraamme saivat parikilpailuissa punaisen
nauhan :) Parhaimmasta näyttelymenestyksestä nauttivat Mini ja
omistajansa saavuttaen pienten pentujen loppukehässä kakkossijan, ONNEA
MOLEMMILLE!
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Jyväskylä KV 11.11.
Jyväskylässä oli oikein mukava päivä. Saimme tutustua oikein mukavaan Bostoniherraan ja
-leidiin. Nana sai EH ja AVK4.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Helsinki 26.8.
Kaivopuiston erikoisnäyttelyssä sää
helli meitä. Lämpimässä auringonpaisteessa Nana palasi äitiyslomaltaan
varsin hyväkuntoisena ja saikin AVO EH ja AVK 3. Äitinsä näyttelyuraa
oli katsomassa myös Elmo, Mini ja Rose. Pentuset viihtyivät hyvin ja
tutustuivat näyttelyn "saloihin" :)
lauantai 21. tammikuuta 2012
Turku 22.1.
Sunnuntaina
oli tosi aikainen herätys ja auton nokka kohti Turkua :) Lähes
ensimmäisinä arvosteltiin Bostonit omassa kehässään. Asiallinen ja
tarkka tuomari Torsten Himmrich Saksasta arvioitsi Töpön AVO EH ja AVK
4. Nana sai AVO ERI ja AVK 4. Näin mukavasti lähti vuosi 2012 käyntiin
näyttelyiden osalta koirillamme :)
lauantai 3. joulukuuta 2011
Helsinki Winner 3.12.2011 Voittaja 4.12.2011
Lauantaina
iloinen Norjalaistuomari Forde Jevne arvioi kaikki bostonit tarkasti,
joita olikin kunnioitettavat 49 bostonia. Kehässä ja kehän laidalla
vallitsi mukavan leppoisa ja toisiamme kannustava tunnelma. Avoimessa
luokassa Nana sai hyvän arvostelun; AVO ERI AVK 3.
Sunnuntaina
puolestaan arvioimassa bostoneita oli Irlantilaistuomari Margaret
O`Gorman. Nyt lukumääräkin kasvoi 54:ään koiraan ja tämäkin tuomari oli
tarkka arvioinneissaan. Omassa luokassaan Nana sai; AVO EH.
Tässä Great Gremlin´s kasvatteja vasemmalta
Nana, Rocky ja Sara.
lauantai 17. syyskuuta 2011
Tampereen ryhmänäyttely 17.9.
Kaupissa tuomarina oli Lyudmila Tchistiakova Venäjä.
Töpö sai AVO EH ja Nanalle sai AVO ERI, SA, AVK1 ja PN3.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)